Ihmiset ovat usein fiksuja, motivoituneita ja yrittävät oikeasti tehdä työnsä hyvin. Silti moni kokee olevansa jatkuvasti väärässä paikassa, väärässä rytmissä tai väärässä keskustelussa.
Jotain siinä ei kohtaa.
Moi, olen Anni.
Päivisin työskentelen asiantuntijatyössä jossain IT:n ja palvelumuotoilun väliviidakossa liaaneissa heiluen. Iltaisin teen terapiatyötä ihmisten kanssa. Ulospäin nämä näyttävät kahdelta eri maailmalta, mutta oikeastaan teen molemmissa samaa työtä: yritän ymmärtää, mitä ihmisille oikeasti tapahtuu. Tekninen työ on opettanut minulle yhden tärkeän asian. Kun järjestelmä ei toimi, sitä ei korjata syyttämällä käyttäjää tai kollegaa. Katsotaan miten koko rakenne toimii ja miten organisaatio tanssii sen rakenteen ympärillä.
Ihmisten kanssa pätee usein sama logiikka.
Olen kartuttanut kokemustani kymmenillä työpajoilla, rakenteellisilla keskusteluilla ja lukemattomilla retrojen vedoilla.
Terapiatyö taas opettaa toista asiaa. Ihmiset harvoin tarvitsevat lisää neuvoja. Useammin he tarvitsevat tilaa ajatella ääneen ilman että joku kiirehtii ratkaisuun. Yhdistän näitä kahta maailmaa päivätyössäni.
Kun keskustelut jumittuvat, projektit kiertyvät samoihin solmuihin tai ihmiset yrittävät ratkaista kokemuksellisia asioita pelkällä järjellä, pysähdyn hetkeksi katsomaan mitä tilanteessa oikeastaan tapahtuu. Teen sitä rauhallisesti, joskus (usein) kysymällä vähän hankalia kysymyksiä.
Ja kyllä, nauran paljon. Se kuuluu asiaan – ja sen kuuluu kuulua.
En ole koskaan oikein sopinut siihen kuvaan, millainen “hyvinvointityön tekijän” pitäisi olla. Kyseenalaistan paljon, myös omaa tekemistäni. Harrastuksissa, keittiössä ja välillä elämässä muutenkin.
Se on ihan ok.
Tärkeintä minulle on ajatus siitä, että ihmisellä on mahdollisuus tehdä elämästään piirun verran parempi kuin eilen. Joskus siihen riittää yksi hyvä keskustelu.
Ei elämä aina niin karmeaa ole. Mutta jos se tuntuu siltä juuri nyt, et ole sen kanssa yksin.
En itse halua tehdä asioita sokkona tai ostella asioita pussi päässä. Mun kanssa voi aina keskustella, jos siltä tuntuu, että haluaa vielä tietää jotain.